Aloitan tässä tavallaan uuden blogin, sillä vaikka seikkailumme Belgiassa päättyikin, elämänmittainen matkahan jatkuu vain. Perhe H löytyy tällä hetkellä Hämeenlinnasta (ja Tampereelta ja muutamasta muusta paikasta). Sijainti on yllättävä sinänsä, jos ajatellaan aiempaa elämäämme. Innoittajana kirjoittamiselleni lienee lomanen, mutta myös jälleen mullistunut maailma. Tosin sotilaalle (tai sotilaan puolisolle) sota ei tule täytenä yllätyksenä.

Yllättävää on kyllä se, että kuinka moneen asiaan tämä sota on jo vaikuttanut. Hallintotieteen opinnoissani pinnalla ovat nk. hybridiorganisaatiot ja hybridihallinta. Tämä ei ole sama asia kuin hybridisodankäynti. Kyseessä on ennemminkin ajatus siitä, kuinka asiat, ihmiset ja organisaatiot toimivat yhä enenevässä määrin erilaisissa suhteissa ja verkostoissa, joissa toimintaa ei voida säädellä hierarkkisesti, koska sellaisia valtasuhteita tai insentiivejä ei ole, ja joissa toimilla saattaa olla yllättäviä vaikutuksia. Ajatelkaapa vaikka EU:n pakotteita, jotka ovat nk. levinneet siviilimaailmaan ja jopa kolmannelle sektorille, koska kaikki ovat sitä mieltä, että pakotteet ovat tässä tilanteessa oikein. Tuskin kukaan odotti, että reaktiot olisivat näin laajoja ja/tai kollektiivisia. Toisaalta vastapuolen reaktioita ei pystytä ennustamaan, totalitaarisesta toiminnasta kun puhutaan. Sota vaikuttaa myös tavalliseen ihmiseen, bensan ja ruuan hintaan, talouteen, suhtautumiseen vieraiden maiden kansalaisiin, asenteisiin ja moneen muuhun asiaan. Ja kaiken kukkuraksi se ei todellakaan riitä, että ”seistään keskellä vaatteita” ja toivotaan, ettei mitään pahaa tapahtuisi. Se tapahtui jo.

Mitäpä tässä tilanteessa voi sitten tehdä? Mielestäni vastaus on varautuminen ja samaan aikaan se, että pidetään huolta siitä, mikä on kaikkein tärkeintä eli perheestä, läheisistä ja heikommassa asemassa olevista. Varautumisella en tarkoita joditablettien hamstraamista, mikä on mielestäni liioittelua, sillä ei se jodi meitä pelasta. Tarkoitan varautumisella ihan normi 72 tunnin kotivaraa, josta varmasti löytyy listoja mm. Martoilta ja pientä ajatusleikkiä siitä, mitä minä itse tekisin, jos kriisi iskisi Suomeen. Alueellisella maanpuolustuskurssilla vuonna 2016 esille nousi useaan otteeseen Remeksen Jäätyvä helvetti – romaani, jossa erittäin hyvin kuvattiin, mitä tapahtuisi, jos vieras valtio iskisi mm. sähkönjakeluun talvipakkasella. Samaisella kurssilla kuvattiin myös sitä, että Suomessa lähdetään liikkeelle yhteiskunnan kokonaisturvallisuudesta, jonka idea on se, että varautumista tehdään joka tasolla eli viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyönä. Suomessa siis on (toivottavasti) varauduttu ja nyt käsillä on jo kaksi vitsausta. Paluuta normaaliin ei taida olla näkyvissä.

Tämä tavallinen ehkä jo keski-ikäinen tallaaja aikoo siis keskittyä olennaiseen eli perheeseen ja työhön ja erityisesti tasapainoon työn, perheen ja vapaa-ajan välillä. Minut tuntevat tietävät, että vaihdoin kesällä työpaikkaa takaisin kirjastoon, mikä on osoittautunut erittäin onnistuneeksi ratkaisuksi. Kirjastonjohtajana työ on juuri sopivan haastavaa, minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni kannustava ja tasa-arvoinen työyhteisö ja pakko vielä todeta sekin, että henkilöstö on ammattitaitoista ja motivoitunutta työhönsä. Perheen suhteen tasapainoilua riittää sitten hiukan enemmän, sillä yllättäen puolison kanssa nähdään lähinnä lauantaisin, kohta 20v asuu Alankomaissa ja kaksi muuta teiniä on tai on pyrkimässä Tampereelle. Pidä nyt sitten nämä lähellä. Toivon vain, että siivet kantavat.